Voitonpäivä

Voitonpuistossa.

Ihmiset antoivat kukkia veteraaneille. 

Me juhlittiin eilen Voitonpäivää Voitonpuistossa. Ihmisvirta oli loputon ja eilen todellakin tajusi asuvansa miljoonakaupungissa. Tavallisina päivinä sitä ei juuri huomaa kuin ruuhka-aikana metrossa, mutta koko eilispäivä oli Moskovassa yhtä ruuhkapiikkiä.

Voitonpuistossa. Pablo ja omena. 

Myynnissä oli kaikenlaista krääsää. Lippujen päässä näkyy niitä
Yrjön nauhoja, joita Jennin kanssa bongailtiin. 

Voitonpuistossa on muistomerkki toiselle
maailmansodalle. Patsas on 141,8 metriä korkea.
Patsaassa on 10 senttimetriä korkeutta
 sodan jokaista päivää kohden.

Muistomerkki Voitonpuistossa. 

Jenni, Pablo ja minä.

Puistosta näkyi Moskovan valtiollinen yliopisto MGU.

Kauniita kukkaistutuksia.

Mikä parasta, eilinen Voitonpäivä oli kirjaimellisesti voiton päivä myös Suomelle. :) Voitonpuistosta kiiruhdettiin Jennin ja Jaroslavin kanssa lähi-Kruzhkaamme eli Park Kulturylle. Meillä oli pienimuotoinen suomalais-venäläinen kisakatsomo, koska myös Anni ja Eini sekä Julia saapuivat myös katsomaan ottelua. Etenkin eka erä meni aika vakavissa tunnelmissa, eikä paljoa naurattanut.

Julia maalasi ekan erän aikana mun poskeen Suomen lipun ja mua meinasi jo hävettää, koska peli oli niin yksipuolista. Onneksi Suomi nousi. Kovin epätodelliselta se tuntui, että Suomi pystyi voittamaan Venäjän Voitonpäivänä.

Kruzhkassa oli kyllä kivasti väkeä, mutta meininki oli tosi vaisu. Tuli sellainen olo, että suurinta osaa ihmisistä peli ei kiinnostanut. Oli erikoista olla vihollisen alueella kannustamassa omaa joukkuetta. Emme kohdanneet minkäänlaista vastarintaa tai vastaavaa. Saimme osaksemme vain pitkiä katseita, kun hurrasimme Suomelle.

Pablokin ilmestyi Kruzhkaan ja päätti kannustaa Suomea.

Pablo ja Suomi-fani Julia.

Voittajien on helppo hymyillä. Anni, Eini, Jenni, Julia
Jaroslav ja Pablo.

Voitonpäivän kunniaksi Moskovassa järjestettiin useita ilotulotuksia eri puolilla kaupunkia kello 22. Tarkoituksemme oli mennä Varpusvuorten näköalapaikalle, josta olisi nähnyt hyvin monta ilotulitusta.
Väentungos oli kuitenkin melkoinen, emme löytäneet osaa kavereistamme ja muutenkin mikään ei mennyt ihan putkeen.

Kaiken lisäksi järkevä kulkureitti Varpusvuorten metroasemalta näköalapaikalle oli suljettu. Näköalapaikka on metroasemalta katsottuna ison mäen päällä ja suorin reitti oli kiivetä mäki ylös. Mekin liityimme päättömään ihmismassaan ja ryhdyimme siis kiipeämään jyrkkää mäkeä ylöspäin. Ihmiset ottivat tukea juurakoista ja lähes ryömivät ylöspäin.

Alku meni helposti, mutta mäki vain jyrkkeni. Yritin suunnistaa puulta toiselle, jotta saisin pidettyä jostakin kiinni. Sitten tuli stoppi. Roikuin kiinni puunrungossa ja katsoin ylöspäin. Totesin, että en pääse ylös. Katsoin alaspäin ja totesin, että en uskalla liikkua alaskaan päin. Meinasi jo iskeä paniikki. Onneksi oli Pablo, joka tsemppasi ja auttoi mut mäen päälle. Ilman häntä oisin jäänyt keskelle mäkeä panikoimaan.

Kun pääsimme mäen päälle, puolet porukastamme oli kadonnut ja ilotulituksen alkuun oli muutama minuutti. Päätimme siis jäädä metsän siimekseen katsomaan ilotulista. Emme olleet ainoat, vaan väkeä oli sankasti.

Ilotulitus puiden läpi kuvattuna.

Ilotulitus alkoi ja vieressäni olevat kaksi venäläistä miestä alkoi kinastella.

- Punaisen torin ilotulitus on parempi, sanoi ensimmäinen.
- Eikä ole. Varpusvuorten ilotulitus on paras.
- Olen katsonut ilotulituksen Punaisella torilla viitenä vuotena peräkkäin. Se on parempi, sanoi ensimmäinen.
- Tämä on parempi, intti toinen.

Miehet eivät tainneet päästä yhteisymmärrykseen. Mun mielestä ilotulitus oli ihan okei, mutta kovin samanlaisia olivat kaikki ilotulitteet. Yhtä ja samaa räiskintää sellainen 5-10 minuuttia. Parasta oli yleisön hurraa-huudot ja eläytyminen. Harmitti myös vähän, ettei ehditty sinne näköalapaikalle vaan nähtiin ilotulitus vain puiden läpi.

Ihmiset matkalla ilotulituksesta metrolle.

Ilotulituksen jälkeen porukka valui metrolle ja ruuhka oli valmis. Pablo oli jo ihan valmis lähtemään kotiin ja sanoi vihaavansa ihmisiä. Olin samaa mieltä - koko päivän kestänyt väentungos vei voimat. Raahaiduimme siis asuntolaan ja sosiaalisen päivän jälkeen olimme lopun iltaa antisosiaalisia Facebookissa. :)