Sinisessä trollikassa

Kesäinen tunnelma Gorkin puistossa.

Tänään on vappu! Mä säästelen voimiani ja tulin asuntolaan jo ennen iltakymmentä oltuani kylläkin reissussa kymmenisen tuntia. Huomenna ois tarkoitus juhlistaa vähän enemmän, koska kiitos venäläisen vapaapäiväsysteemin maanantai on vapaapäivä. (Jos pyhäpäivä osuu lauantaille tai sunnuntaille, maanantaista tulee vapaapäivä.)

Kuvia on kertynyt viikon varrelta. Tässäpä siis kuulumisia. Parina päivänä istuin Gorkin puistossa ottamassa arskaa. Ihanaa! 

Torstaina juhlittiin japanilaisen Masaton 25-synttäreitä. Masato on mun kanssa samassa ryhmässä ja hän kutsui synttäreilleen opiskelukaverit puhekurssilta. Opettajakin tuli paikalle. 

Taiwanilaiset Jihao ja Muyin, keskellä synttärisankari Masato.

Aitoa japanilaista sushia. 

Eilen oltiin Leenan kaverin Diman (eli Dmitry Striginin) keikalla. Aika vähän väkeä sinne tuli, mutta keikka oli kiinnostava. Dima oli hyvin läsnä ja osasi ottaa yleisön. Ilmeisesti Dima kuitenkin jäi tappiolle, koska pääsylipputuloja kertyi niin vähän. 

Monen mutkan kautta minä ja Jenni päädyttiin Leenan luo yöksi. Ehdittiin onneksi nukkua muutama tunti.

Diman keikalla. Kaverit olivat kannustavia ja tanssivat antaumuksella.

Tänään tapasin vapaaehtoisia, joihin tutustuin vanhainkotimatkalla. Nina oli jo aiemmin kutsunut mut ajelemaan sinisellä trollikalla eli johdinautolla. Kyseessä on musiikkiprojekti, eli muusikot tulevat trollikkaan soittamaan ja viihdyttämään yleisöä. Trollikka ajelee lauantaisin epäsäännöllisen säännöllisesti Garden ringillä, eli tiellä joka kulkee ympäri Moskovan keskustan. 

Trollikka on kiertänyt jo kuusi vuotta, ja tänään se palasi parin kuukauden tauolta. Yksi kierros Garden ringillä kestää noin tunnin ja maksaa 150 ruplaa eli alle 4 euroa. 

Elävää musiikkia trollikassa.

Opasnainen kertoili kaikkea matkan maisemista. Taustalla vahvistinnainen,
joka oli suurimman osan ajasta yrmeä. Mahtavuutta. 

Trollikassa on katolla kauittimet ja musiikki kuuluu kadulle. Oli hauska seurata ohikulkijoiden reaktioita. Osa heilutti, osa pani jalalla koreasti, jotkut tuijottivat suu auki hämmästyneinä. Valtaosa ihmisistä alkoi kuitenkin hymyillä, kun trollikka rullasi ohi. Oma hyvä tuuli vielä tuplaantui, kun näki, miten ihmiset kadulla ilahtuivat.

Tuttuja kasvoja, Polina ja Nina sekä uusi tuttavuus eli Natasha (keskellä.)

Toinen esiintyjistä ja bussin maskotti. Kumpi on kumpi? :)

Oli tosi kiva nähdä Ninaa ja Polinaa ja tutustua Natashaan, joka myös on vapaaehtoinen. Ajeltiin ensin yksi kierros, sitten käytiin syömässä ja sitten ajeltiin toinen kierros. Ensimmäisellä kierroksella trollikassa oli vain seitsemän asiakasta, toisella se oli melkein täynnä.

Trollikka-ajelun jälkeen suuntasin VDNH-teemapuistoon tapaamaan Jenniä ja Jaroslavia. Jaroslav on 17-vuotias nuorukainen, joka on kovin innoissaan suomen opiskelusta. Hän on opiskellut suomea noin 8 kuukautta ja puhuu jo nyt sitä varsin hyvin. 

Jaroslav oli erityisen kiinnostunut tutustumaan muhun, koska hän halusi tietää, "kuka on se hullu suomalainen tyttö, joka on hulluna Venäjään." Miten tällainen hulluus edes on mahdollista! Sainpa sitten olla elävä esimerkki itsestäni ja Venäjä-intohimostani. :)

Jaroslav ja Jenni Neuvostoliiton mahtavuuksia
esittelevässä VDNH-puistossa.

Kommunistilehden sarjakuvia. "Mistä hän nyt meitä syyttää?
Emmehän me ole tehneet mitään."

Nuoriso lukee tarkasti. ;)

Moskovassa oli tänään tosi lämmin sää, ja VDNH-puistossakin parveili hullusti ihmisiä lämmöstä nauttimassa. Me vuokrattiin polkupyörät ja ajeltiin ympäri puistoa. Pyöräily olikin tosi kätevä tapa, sillä puisto on valtava eikä siellä jaksa kävellä kaikkialle. Ajoittain pyöräily oli varsinaista puikkelehtimista ja vastaantulevien väistelyä.

Pyöräilijä ja raketti.

Minä ja Jaroslav. Vanha ja nuori,
polkupyörät siis. ;)

Tunnin polkypyörävuokra oli 150 ruplaa eli alle neljä euroa. Ihan käypä hinta.

"Öljy"
Venäjän rikkaudet eivät ole riittäneet tämän rakennuksen korjaamiseen.

Rapistunut viehättää silmää.

Jalkoja lepuuttamassa. 

Huomenaamulla täytyykin sitten suunnistaa kommunistien vappumielenosoitukseen, joka on jonkinlainen kulkue. Toivottavasti olen aamulla virkeä ja valmiina uuteen päivään. ;) Kivaa vappua!

Senttipeliä

Asuntolan edessä. Äiti, Outi ja Oivi-Maria.

Äiti, minä ja Oivi-Maria kesäisissä tunnelmissa.

Vuorossa viimeinen pläjäys viime viikonlopun vierailusta. Sunnuntain ohjelmassa oli kävellä kohtuullisesti ja ottaa rennosti. Pitkien välimatkojen Moskovassa se on kuitenkin haastavaa. Aamupalan jälkeen raahasimme vieraiden laukut asuntolalleni säilöön.

Kun olimme menossa metroon Kievskajan asemalla, metromummo alkoi valittaa meille äitin liian isosta matkalaukusta. Mummo komensi meidät sivuun ja kaivoi mittanauhan esiin. Sitten hän mittasi laukun ja osoitti tuohtuneena, että laukku ylittää sallitut rajat. Jouduimme siis maksamaan laukusta yhden matkan lisää. (Metromatkan hinta on 28 ruplaa eli noin 70 senttiä maksoi laukun matka metrossa.)

Metrossa voi siis joutua maksamaan lisämaksun, jos laukku on liian iso, mutta ei se taida kovinkaan yleistä olla. Jostain sitä rahaa kuitenkin on revittävä. Viikko sitten luin uutisista, että joka kolmas metromatka tehdään Moskovassa pummilla.

Gorkin puistossa jäätelöllä. Oivi-Maria, Outi ja äiti.

Sotilaatkin nauttivat auringosta Gorkin puistossa. 

Asuntolalta guljailimme uuteen Tretjakoviin, taidemuseoon siis. Se on aivan asuntolan lähellä, toisella puolella jokea. Matkalla poikkesimme Gorkin puistoon nauttimaan auringosta ja jäätelöstä.

Olimme aika väsyneitä menneiden päivien kävelystä, mutta valtavassa Tretjakovin galleriassa piti kävellä vielä lisää. Museon jälkeen menimme syömään Obraz Zizhni-ravintolaan, joka oli sekin "aivan lähellä" eli siis ehkäpä 20 minuutin kävelymatkan päässä. Koko tämä puisto-museo-ravintola-guljailu tapahtui todella pienellä alueella, mutta askelia kertyi mittariin kiitettävästi.

Päiväoluella.

Muut söivät Ceasar-salaattia.

Mä söin perunalettuja eli dranikeja.

Aurinko paistoi ja ulkona tarkeni t-paidalla, joten seuraavaksi suuntasimme keskustaan. Kävimme Punaisella torilla, joka oli täynnä turisteja.

Outi Punaisella torilla.

Äiti ja Outi zoomailevat, Oivi-Maria keskittyy olennaiseen eli poseeraukseen.
Taustalla Pyhän Vasilin katedraali.

Outi ja minä.

Venäjällä on pakko syödä kakkua, koska täällä on tarjolla niin paljon hyviä kakkuja.
Kävimme kauppakeskus GUM:in Stolovajassa
ja tämä kakkupala taisi maksaa hitusen yli kaksi euroa.

Seurasimme myös vahdinvaihtoa Tuntemattoman sotilaan haudalla. Sotilasparat joutuvat seisomaan tunnin liikkumatta haudalla. Kello oli seitsemän ja ilta-aurinko paistoi suoraan sotilaiden silmiin. Kaiken lisäksi turistit tuijottivat ja ottivat valokuvia, heikompaa saattaisi alkaa ahdistaa. Ei varmaankaan ole helppo tehtävä tuo haudan vahtiminen.

Sotilaat vaihtavat vahtivuoroa. 

Asenne ja ilme kohdillaan. 

Sitten olikin enää vuorossa tuliaisten ostaminen lähikaupasta ja hengailimme hetken asuntolalla. Äiti ja tädit yllättivät mut iloisesti ja ostivat mulle salaa kymmenen ruusua. :) Äiti oli vielä itse kysynyt kukkakauppiaalta venäjäksi skolko stoit, eli mitä maksaa. Hyvin on siis vuosien takaiset venäjän opit muistissa. :)

Asuntolan vartijakin hymyili iloisesti, kun mentiin sisään ja annoin kulkuluvan. Ehkäpä kesäinen päivä ja ruusut saivat vartijankin hyvälle tuulelle.

Oivi-Maria ja kulkulupa asuntolaan. 

Asuntolan portailla. Minä ja ihana ruusupuska.

Viimeinen yhteiskuva mun sängyllä. Ruusut olivat kerrassaan
ihania ja keväisiä. :)

Juna-asemalla tsekattiin jälleen kerran Outin askelmittari, ja kyllähän se 21 000 askelta ylittyi sunnuntainakin. Turistin kannattaa siis varautua hyvillä kengillä, jos aikoo Moskovaan.

Yleisin ihmettelyn aihe oli kaupungin siisteys ja se, ettei täällä juurikaan näy ylipainoisia ihmisiä. Pohdimme, onko pitkillä välimatkoilla yhteyttä siihen, että kadulla näkee pääasiassa normaalipainoisia tai laihoja ihmisiä. Saattaahan sillä jotakin vaikutusta olla, sillä täällä tulee käveltyä aivan huomaamatta.

Palataan!

Askeleiden ahnehtijat

Hotelliaamiainen: ihana pinaattipiirakka, juustoa (!), perunoita, kasviksia.

Tuoreita hedelmiä ja auringonkukansiemeniä. Tuore ananas kruunasi aterian.

Turistiviikonloppu jatkui lauantaiaamuna hotellin herkkuaamupalalla. Tarjolla oli varmasti kaikkea, mitä haluta saattaa ja enemmänkin. Kokki paistoi munakkaita asiakkaiden mieltymysten mukaan. Pöydät notkuivat ja silmät söivät vatsaa enemmän.

Minä ja tädit turistitorilla.

Magneettikauppaa.

Oivi-Maria.

Äiti.

Päivän ensimmäinen kohde oli Ilmailovski parkin turistitori Partisanskajan metroasemalla. Jo aamupäivällä torilla oli väkeä. Mä pääsin harjoittamaan venäjän taitojani, kun vieraani kävivät kauppaa ja mä tulkkasin. Mukaan lähti kaikenlaista pientä tuliaista ja siskokset ostivat taulut moskovalaiselta taiteilijalta, joka tekee persoonallisia taideteoksia koivusta. 

Risteilylle lähdössä.

Skumppapullo avattiin heti, kun laiva lähti laiturista.

Moskova-joen näkymiä. Kuvassa Moskovan valtiollinen
yliopisto MGU eli mun kämppä kolmen vuoden takaa.

Äiti otti musta kuvan. 

Outi otti kuvan, kun ohitimme Kremlin.

Turistitorin jälkeen piipahdimme lounaalla Teremokissa ja söimme juusto-sieniblinit. Sen jälkeen ohjelmassa oli risteily Moskova-joella. Lippu maksoi 400 ruplaa eli noin 10 euroa ja risteily kesti 1,5 tuntia. Risteily on todella kätevä tapa nähdä kaupunkia - ohitimme muun muassa Moskovan valtiollisen yliopiston, Kristus Vapahtajan katedraalin, Pietari Suuren muistomerkin ja Kremlin.

Sääkin suosi, aurinko paistoi ja oli erittäin lämmin, nautinnollinen kokemus siis. Risteily päättyi toiselle puolelle keskustaa ja sen jälkeen palasimme metrolla hotellille. Mä piipahdin kauppakeskuksessa ja ostin ex tempore vierailleni ruusut. (Niitä ei ollut hinnalla pilattu, yksi maksoi 30 ruplaa eli noin 75 senttiä. :) )

Oivi-Maria, äiti, Outi ja ruusut. 

Ruusuinen yhteiskuva. :)

Päivän viimeinen ohjelma oli illallinen intialaisessa Darbar-ravintolassa. Matka hotellilta ravintolaan kesti reilut 45 minuuttia. Mun virhearvioinnin takia myöhästyttiin hurjat 15 minuuttia pöytävarauksesta, mutta eipä se ollut niin justiinsa. Alan tottua myöhästelyyn.

Osasyynsä myöhästymiseen oli se, että innostuttiin valokuvailemaan. Ohitettiin Juri Gagarinin muistomerkki ja siitä piti napsaista muutama kuva.

Suunta on ylöspäin. Juri Gagarin. Patsas on todella korkea, mutta
tästä kuvasta sitä ei valitettavasti hahmota.

Aurinko laskee länteen. 

Olin innoissani, että sain viedä vieraani yhteen lempiravintolaistani. Darbar on siis hotelli Sputnikin 16. kerroksessa. Kun saavuttiin ravintolaan, oli vielä valoisaa. Äiti ja Outi tilasivat jotakin liharuokaa, kummitäti Oivi-Maria tilasi munakoisoruokaa ja mä tuorejuustokastiketta. Kerrankin joku muukin tilasi kasvisruoan ja pääsin siis maistelemaan kahta erilaista pääruokaa. Pisteet kummitätille, jee. ;) 

Äiti ja minä.

Sitruunariisiä, tamarinriisiä, munakoisoruokaa ja tuorejuustoruokaa.

Baileys-jälkkärille löytyi tilaa. Oivi-Maria ja Outi.

Valitettavasti tällä kertaa Darbar ei noussut tavalliselle tasolleen. Ruoka ei ollut ihan yhtä hyvää kuin tavallisesti ja muutenkin pieniä moittimisen aiheita löytyi. En todellakaan ole mikään snobi, mutta pakostikin kiinnitin huomiota pikkujuttuihin. Ravintolassa temmelsivät ilmeisesti omistajien lapset ja pohdimme, haittasiko se työntekoa. Ei mitenkään kamala kokemus ollut, mutta ei myöskään yhtä hyvä kuin aiemmilla kerroilla. 

Maisemakuva ravintolan terassilta. Tää on hiemän seko ja outo,
mutta jotenkin hieno.

Выпил - за руль не садись! eli jos otat älä aja.

Paluumatkalla harhailtiin vielä keskustassa etsimässä kivaa baaria. Koska sellaista ei löytynyt, poikettiin erääseen pieneen kirkkoon ja siellä oli paljon väkeä pääsiäisen jumalanpalveluksessa. Hetken aikaa seurailtiin meininkiä, kiinnostavaa. 

Niin siinä sitten kävi, että vaikka yritettiin ottaa rennosti, niin lauantainakin Outin askelmittariin kertyi yli 21 000 askelta eli reilut 16 kilometriä. Ennen puolta yötä kaaduin hotellin pehmeään sänkyyn eikä unta tarvinnut odottaa.