Ihana emäntä

Hellou!

Maanantaina kävin ekaa kertaa kylässä kaverini Leenan luona. Leena asuu kaupungin eteläosan laitamilla. Punaisen linjan viimeiseltä metropysäkiltä köröteltiin vielä muutaman kilometrin matka marshrutkassa. Asunto oli aivan ihana, tosi tilava ja kaunis. Keskustassa niin isosta asunnosta voisi vain haaveilla.

Moskova ei todellakaan lopu siihen, mihin metrolinjat loppuvat. Tosi monet jatkavat kotimatkaansa metropysäkiltä busseilla ja marsuilla. Suurkaupungissa pitkät työmatkat ovat arkipäivää.

Leena kokkaa ilman reseptejä. Vuokaan tuli ainakin rahkaa (tvorog),
munia ja mannaryynejä.

Leena valmisti tarjottavaksi venäläistä rahkavuokaa. Ohje löytyi ulkomuistista - ainekset vain sekaisin ja uuniin noin puoleksi tunniksi. Kelloa ei tarvitse katsoa, kyllä sen sitten tietää, kun vuoka on valmis. :)

Muumi ja Leena. :) Muumifani kokkaa tietysti muumivuokaan. 

Leenan kanssa keskustelimme venäläisten ylitsevuotavasta vieraanvaraisuudesta. Kun syksyllä reissasin Uralilla, pääsin kokemaan, mitä venäläinen vieraanvaraisuus tarkoittaa. Venäläiset laittavat vieraita varten pöydän koreaksi, vaikka rahaa olisi niukastikin. Syyskuussa Jekateriburgissa ei todellakaan tarvinnut nähdä nälkää. Päinvastoin, olin välillä hätää kärsimässä sen ruokamäärän kanssa, jonka emäntäni ja isäntäni lappoivat lautaselleni.

Venäläiseen kulttuuriin kuuluu, että isännät annostelevat ruokaa vieraan lautaselle. Siinä vaiheessa kun olet juuri saamassa lautasen tyhjäksi, joku onkin jo latonut santsisatsin eteesi. Leenakin sanoi, että venäläiset eivät ymmärrä, että vieraalle voi tulla paha olo liiallisesta syömisestä. En tahdo kuulostaa kiittämättömältä. Jekaterinburgissa vieraanvaraisuus oli liikuttavaa ja olin otettu kaikesta siitä vaivannäöstä, joka vieraiden kestitsemiseksi oli nähty.

Vieraanvarainen emäntä on Leenakin, mutta hillitymmällä tavalla. Koko ajan kyllä tarjottiin kaikenlaista, mutta väkisin ei tyrkytetty. Sain jopa itse annostella tarjoiltavia lautaselleni. Sanoinkin Leenalle, että arvostan elettä. :) Aina kun oon vieraillut venäläisessä kodissa, oon tuntenut oloni vilpittömästi tervetulleeksi. Niin eilenkin.

Söpö muumi muumilautasella. Söimme ensin pään
ja keskivartalon. Hyvää oli!

Tänään illalla sain Pablolta tekstarin, joka meni kutakuinkin näin: "Sulle on kirje vastaanotossa. Ehkä ihailijalta?"

Mulle ei ollut tullut mieleenkään, että voisin saada kirjeen. Enhän ole kertonut osoitettakaan kenellekään muulle kuin Suomen väestörekisterikeskukselle. Hipsin alakertaan jännittyneenä ja siinä se makasi, kaiken kansan nähtävillä aulan pöydällä.

Mun eka posti tähän osoitteeseen.

Ei ollut viesti ihailijalta, vaan turha byrokraattinen ilmoitus Tampereen yliopiston opintotukilautakunnalta. Mikä pettymys! Nopeasti käänsin kuitenkin ajatukset myönteisiksi. Kirje tuli perille. Sen matka kesti 7 päivää, eli se löysi tiensä oikeaan osoitteeseen erittäin nopeasti. Tulipa siis testattua postin toimivuus. :)

Selvisipä sekin, että posti tulee ala-aulan pöydälle, joten kuka tahansa voi siis periaatteessa napata kenen tahansa kirjeen.

Nyt alankin sitten jännittyneenä odotella lisää lähetyksiä Suomesta. ;) Jos joku päättää ilahduttaa mua kirjeellä, niin kannattaa pyrkiä mahdollisimman vastenmieliseen ulkoasuun, ettei ketään houkuttele varastaa mun lähetystä. :)

Ps. Osoite on Komsomolskij Prospekt 6/2, 119021, Moskova, Russia.

Luutapalloilijat iltapuvuissa

Suomen luutapalloilijat Punaisen torin kupeessa.
Taustalla Pyhän Vasilin katedraali.

Juhlahumua limusiinissa.

Moikka!

Paljastettakoon vihdoin, että lauantain hengailin luutapalloilijoiden kanssa. Lauantaina juhlittiin siis Broomball ballia eli luutapallogaalaa. Gaalassa palkitaan mestarit ja kauden parhaat pelaajat. Tapahtuman tuotto menee hyväntekeväisyyteen.

Naisten joukkue Finn Ladies tarvitsi juhlapäiväksi valokuvaajaa ja mä päädyin hommaan vähän sattumalta.  Matkassa mukana oli myös miesten joukkue Finn Lions. Sekä Finn Ladies että Finn Lions voittivat tänä vuonna mestaruuden.

Päivä alkoi puoli neljän maissa limusiinikyydillä. Käytiin sekä Punaisen torin kupeessa että Varpusvuorilla ottamassa valokuvia. Autossa skumppa virtasi, mikäs sen hienompaa kuin ajalla limusiinissa ympäri Moskovaa. (Allekirjoittajanut keskittyi skumpan sijasta kuvaamiseen.)

Finn Ladies Varpusvuorilla.

Finn Lions Varpusvuorilla.

Finn Ladies. Taustalla Moskovan valtiollinen yliopisto MGU.

Limusiiniajelun jälkeen matka jatkui suurlähettilään residenssiin. Suomen suurlähettiläs Matti Anttonen otti luutapalloilijat vastaan. Kohotimme lasit kuohuvaa ja niin suurlähettiläs kuin joukkueiden edustajat pitivät lyhyet puheet. Sen jälkeen vuorossa oli virallinen valokuvaus, jota varten oli paikalla virallinen kuvaaja. Mä keskityin napsimaan tunnelmakuvia.

Suurlähettilään residenssissä.

Juhlapuheita.

Luutapalloijat poseeraavat.

Kuvaan saatiin mukaan myös suurlähettiläs, keskellä.

Lähettiläs matkalla poseeraamaan Finn Lionsien kanssa.

Itse juhlapaikka oli viiden tähden luksushotelli Ukraina. Pääsylippu gaalaan maksoi 5000 ruplaa eli noin 125 euroa ja tapahtumaan osallistui yhteensä noin 200 ihmistä. Pääsylippujen lisäksi rahaa kerättiin arvoilla.

Myynnissä oli arpoja, joiden tuotto meni hyväntekeväisyyteen.
Palkinnot oli saatu sponsoreilta.

Symppikset arpojenmyyjät.

Mä kiertelin kameran kanssa ympäri juhlatilaa, napsin kuvia ja tutustuin ihmisiin. Materiaalia kertyi järkyttävän paljon, mutta olipa sitten mistä valikoida ja karsia. Kävin tänään viemässä naisten luutapallokapteenille melkein 400 kuvaa.

Gaalassa oli Finlandia-vodkan sponssaama vodkabaari.

Suomalainen vodka kiinnosti gaalavieraita ja teki kauppansa.
Tai ilmaiseksihan sitä siis sai.

Luutapalloliigan presidentti David Breeze, Finn Ladiesin kapteeni Marja Lyhty
ja hyväntekeväisyysjärjestön edustaja Elizabeth Hoyle.

Suomen naisten iltapukuglamouria.

Pääsylipun hintaan sisältyi myös kolmen ruokalajin illallinen juomineen. Pakko oli tietysti kuvata myös ruokaa. :)

Menussa oli lohta, kanaa ja suklaata.

Kasvissyöjälle alkuun salaattia.

Pääruoaksi risottoa. Pisteet hienosta asettelusta. 

Jälkkäriksi tiramisua. 

Hotelli Ukrainassa palvelu pelasi tosi hyvin. Sain vegeruokaa, mikä oli ilahduttavaa, mutta viiden tähden hotellilta olisi odottanut kuitenkin hieman parempaa esitystä. Ruokani ei ollut mitenkään erikoista, eivätkä lihansyöjien ruoatkaan keränneet ylistystä.

Tarjoilijat olivat sympaattisia mutta ehkä vähän yli-innokkaita. Lautaset meinattiin viedä naaman edestä kesken ruokailun. Juomapuolella innokkuus toimi, juomaa kannettiin eteen vauhdilla.

Finn Ladies oli tehnyt gaalaan luutapallonäytelmän, joka oli
tietysti rakkaustarina.

Nuori luutapalloilija suuntasi Moskovaan.

Näytelmässä pelattiin totta kai luutapalloa.

Ilta huipentui siihen, että mestarit saivat mitalinsa ja kiertopalkintonsa. Suomen naiset voittivat mestaruuden kolmatta kertaa peräkkäin ja saivat kiertopalkinnon, samovaarin, omakseen. Samovaari päätyy vitriiniin suurlähetystöön.

Onnelliset mitalistit.

Finn Lions juhlii voittoaan.

Mestarit yhteiskuvassa.

Gaalassa esiintyi livebändi ja porukka viihtyi tanssilattialla. 

Samovaarikin pääsi tanssilattialle. :)

Tulipas aika kuvapainotteinen postaus. Oon vähän laiska tarinoimaan enempää. :) Oli erittäin hauska kokemus päästä arvokkaaseen gaalaan ja tutustua  Moskovassa työskenteleviin suomalaisiin. Kohtuullisen rankkaa kuitenkin kuvata koko päivä ja nyt tuntuu, että annan kamerallakin pari lomapäivää. ;)

Ps. Helmikuisen postaukseni luutapallonaisten finaalista voi lukea tästä.

Kasvisillallinen kerroskeittiössä

Kivaa viikonloppua!

Onnistuin tämän viikon tavoitteessani ja opiskelin ahkerasti. Kävin kaikilla tunneillani ja vieläpä yhdellä ylimääräisellä luennolla. Nyt otan hyvällä omallatunnolla rennosti.

Eilen syötiin illallista Alexandran, Jennin ja Pablon kanssa. Ollaan yritetty ottaa tavaksi, että kerran viikossa kokkailtaisiin yhdessä. Eilen oli mun ja Pablon vuoro vastata tarjoiltavista. Ruokalistalla oli espanjalaista tortillaa eli perunamunakasta ja salaattia. Jälkiruoaksi oli köyhiä ritareita. Mä tein salaatin, Pablon vastuulla oli loput.

Tortillassa ei rasvaa säästetty. Perunasiivut
kypsyvät öljyssä.

Ruokalajien valinta aiheutti hieman päänvaivaa, koska Pablo rakastaa lihaa. Hänen mielestään ei kuitenkaan ollut kohteliasta kokata liharuokaa, koska mä en voi syödä sitä. Yritin vakuuttaa, että mua ei haittaa, vaikka osa ruokalajeista olisi liharuokia. Mutta ei auttanut, tarjolla oli siis vain kasvisruokaa. 

Eilen keskustelukurssilla puhuttiin muuten kasvissyönnistä. Paras oli, kun opettaja kysyi multa: "Jos tarjolla on makkaraa, jotain oikein herkullista makkaraa, etkö edes silloin syö lihaa?" Koko kysymys oli mun mielestä ihan vinksahtanut, koska en pysty mielessäni kuvittelemaan herkullista makkaraa. Soijanakit on asia erikseen. ;)

Maestro työssään. 

Kasvisruoankin kokkailu kävi Pablolta hyvin. Hänestä huomasi selvästi, että se ei ollut ensimmäistä kertaa keittiössä. Kananmunatkin Pablo rikkoi yhdellä kädellä. :D Pablo sanoi, että hän ei tykkää, jos muut ihmiset auttaa häntä ruoanlaitossa. Me tytöt siis lähinnä seurattiin sivusta, kun mies laittoi ruokaa. :)

"Mä ihmettelin sitä nesteen määrä, mutta kaiken ne siivut imi." ;)
Noi leipäsiivut näyttää ihan pullalta mutta leipää ne on.

Kello oli jo yksitoista illalla, kun käytiin pöytään. Ruoka oli älyttömän hyvää ja sitä seurasi kokonaisvaltainen ähky. Eikä muuten tarvinnut syödä aamupalaa tänään, sen verran hyvin tuli illalla syötyä.

Tortilla ja epäilyttävän näköinen fetasalaatti, joka oli superhyvää.

Viihtyisä ruokailuympäristö eli kerroskeittiö. Kuvan etualalla köyhät ritarit.
Köyhien ritareiden kanssa syötiin vaniljajätskiä.

Huomenna saankin heilua kameran kanssa oikein urakalla, koska meen kuvaamaan koko päiväksi yhteen juhlaan. Tapahtuman pukukoodina on iltapuku, eli juhlavaa meininkiä on tiedossa. Raportoin aiheesta myöhemmin. :)

Liian täsmällinen Venäjälle

Moi!

Moskovassa sataa vettä räntää lunta vettä... Aurinko paistaa, seuraavaksi on harmaata. Onkohan ailahteleva sää kevään merkki vai onko meneillään takatalvi?

Tämä viikko on pitkästä aikaa kulunut arkisissa merkeissä. Oon käynyt luennoilla ja elänyt tylsästi. Tällainen rutiiniviikko on hyvää vaihtelua. Kuvitan tämän postauksen pari viikkoa vanhoilla ylijäämäotoksilla, koska en ole kuvannut tylsää arkeani.

Kauppakeskus GUM:issa Punaisen torin laidalla.

Näkymä Jolki Palki -ravintolan ikkunasta Uudelle Arbatille.

Yksi asia mua on viime aikoina ärsyttänyt. Myöhästely. Oon tosi täsmällinen ja mieluummin 10 minuuttia etuajassa kuin vaikka kaksi minuuttia myöhässä. Siksipä saavun aina oppitunneille ajoissa. Venäjällä myöhästely on arkipäivää, ja yleensä oon aina ensimmäisenä luennoilla, useimmiten jopa ennen opettajaa. Etenkin pienryhmäopetuksessa mua häiritsee se, että ihmisiä valuu paikalle milloin sattuu.

Tänään poikkesin tavoistani ja myöhästyin yhdeltä kurssilta 25 minuuttia. (En ikinä myöhästy näin paljoa, eli mulle tää oli todella epätavallinen kokemus. :D ) Mulla oli kielioppia yliopiston päärakennuksessa ja opettaja venytti tuntia 15 minuuttia yliajalle. Kaikki se, mitä opettaja puhui yliajalla, meni multa ihan ohi, koska aattelin vain, että oon jo myöhässä seuraavalta luennolta.

Luennon jälkeen piti vielä kävellä asuntolalle, sellainen 10 minuutin matka. Kaiken kaikkiaan myöhästyin siis 25 minuuttia. Ihan periaatteesta ärsytti, vaikka myöhästyminen ei ollut mun syytä.

No, bisneskurssin opettajaa myöhästely ei paljoa tuntunut haittaavaan. Hyvä puoli oli se, että 1,5 tunnin luento kestikin vain tunnin. :) Oon vähän yrittänyt totutella tähän venäläiseen epätäsmällisyyteen, mutta vaikeaa se on. Ehkäpä täytyy pyytää tukiopetusta Pablolta, pikakurssia eteläeurooppalaiseen aikakäsitykseen.

Vanha Arbat -katu iltahämärässä.

Maisemia Moskovassa.

Kerronpa vielä bisnessanasto-kurssin opettajasta. Opettaja on ehkä 60-vuotias mies ja vaikuttaa siltä, että hän on elänyt rappiollista elämää. Hän haluaa usein kesken tunnin pitää tauon ja on olemassa erilaisia spekulaatioita siitä, mitä mies tauon aikana tekee. Ehkä naukkailee, ehkä tupakoi. Ehkä vain lepuuttaa aivojaan.

Tunneilla pääasiassa opettaja on äänessä ja me opiskelijat kuuntelemme. Oppituntien sisältökin on tosi helppoa, joten kauheasti kurssilla ei tarvitse ponnistella. Kesken taloussanojen opettaja saattaa kysyä jotain aiheen vierestä, kuten tänään "Käyttekö te yökerhoissa?" Sitten jutellaan diipadaapaa. Tänään mä esimerkiksi kerroin, että mun suosikkiklubini on OGI. :)

Opettajan silmälasit ovat ilmeisesti surkeat, koska opettajalla on mukanaan suurennuslasi, jonka avulla hän tihrustaa tekstiä monisteista. Lopputunnista silmiä alkaa väsyttää ja tihrustamallakaan ei meinaa saada selvää siitä, mitä monisteessa lukee.

Tunnin lopuksi opettaja kysyy: "Millainen olo teillä on? Väsyttääkö teitä?" Oikea vastaus on: väsyttää ja on nälkä. Sitten tunti voidaankin lopettaa hieman etujassa.

Rakennustöitä Kremlissä.

Superlähärikuva mun rypyistä. ;)

Tämän päivän ohjelmassa on vielä nyrkkipyykkiä ja kaaoksen hallintaa eli siivousta. Palataan!

Kutita mua

Hellou!

Viikonlopusta on selvitty, flunssasta ei täysin vieläkään. Viikonloppuna tein henkilökohtaisen ennätyksen valokuvaamisen vähyydessä, mutta joitakin otoksia sentään kertyi.

Perjantaina kulutin tunteja siihen, että hommasin Outille asuntolaan kulkulupaa. Asuntolan esimies ei ikinä ollut paikalla ja kävin oven takana koputtelemassa lukuisia kertoja. Poikkesin myös asuntolan toimistossa kysymässä, milloin pomon voisi tavoittaa.
- Ei hän kerro meille mitään, toimiston naiset totesivat.

Lopulta tavoitin esimiehen, mutta vastaanotto ei ollut ystävällinen. Kuulemma asuntolaan saa tuoda kylään vain sukulaisia, ei kavereita. Säännöt ja syyt rajoitukseen hän voisi minulle kertoa joskus, mutta "ei nyt". Tylytyksen jälkeen esimies vastahakoisesti teki poikkeuksen ja allekirjoitti kulkuluvan - "mutta vain tämän kerran".

Alkuperäinen suunnitelma oli, että hengattais Outin kanssa illalla asuntolassa mutta kulkulupa oikeutti Outin oleilemaan asuntolassa vain iltakasiin asti. Hengailtiin siis kaupungilla ja käytiin muun muassa syömässä mahtavaa salaattia.

Kitaiskii Letchik -ravintolan terveellinen parane flunssasta -salaatti:
friteerattua juustoa (kalsiumia), ituja ja niiden joukossa
piilossa valkosipulia, joka parantaa flunssan.

Illallisen jälkeen päädyttiin oluelle Bilinguaan, mutta tupakoitsijat kirjaimellisesti savustivat meidät sieltä ulos. Jo pienen ajan jälkeen tuntui siltä kuin olisimme vetäneet savua suoraan henkeen. Silmiä alkoi kirveltää ja muutenkin olo kävi niin tuskaiseksi, että oli pakko jättää oluesta osa juomatta ja lähteä pois.

Ällöä on myös se, että savunhaju tarttuu vaatteisiin todella nopeasti, koska ravintolat ovat niin savuisia. Tuuletusmahiksiakaan ei asuntolassa ole, eli ainoa tapa saada haju pois vaatteista on nyrkkipyykki. Täytyy olla kiitollinen Suomen tupakkalaista.

Karolinen kahvi. Lauantaina kahviteltiin Starbuckissa, koska musta tuntui,
että en koskaan aiemmin ole käynyt kyseisen ketjun kahviloissa.

Outi on venäläisten mielestä hankala nimi.

Lauantaina Outi tuli tutustumaan asuntolaan. Työvuorossa oli nihkeä vartija, joka syynäsi kulkuluvan ja Outin passin tarkkaan ja kyseli vielä tarkentavia kysymyksiä. Semmoista se on täällä, ei tänne ketä tahansa päästetä.

Yhteiskuvassa. :)

Lauantaina käytiin China Town Cafessa ruotsalaisen Tikkle Men keikalla. Keikan järkkäsi Ruotsin suurlähetystö ja Anders oli kutsunut meidät paikalle, joten saatiin nimemme listaan ja päästiin ilmaiseksi sisälle. :) Tikkle Me on kahden naisen duo Eskilstunasta ja musiikki on tyyliltään electropoppia. Keikalta ilta jatkui OGIin, jonka tanssilattia on parhautta.

Tikkle Men keikalla. Konsertti järjestettiin lyhyellä varotusajalla.
Yleisöä oli aika vähän ja meininki rauhallinen. 

Tämän viikon tavoite on löytää kadonnut opiskelijaidentiteetti ja käydä kaikilla luennoilla. :) Palaillaan!

Apteekin hyllyltä

Voisiko joku ystävällinen ihminen lähettää mulle vähän rahaa? Parina viime päivänä on mennyt niin paljon rahaa nenäliinoihin ja lääkkeisiin, että olen pian vararikossa. Flunssa siis jatkuu.

Tänään raahauduin apteekkiin ostamaan helpotusta tuskaani. Harjoittelin etukäteen pari avunpyyntöä venäjäksi. Ne menivät kutakuinkin näin:
- Katsokaa, nenäni on punainen ja siihen sattuu. Onko teillä rasvaa?
- Minulla on nuha enkä voi hengittää hyvin. Onko teillä nenäsumutetta?

No, en päässyt käyttämään noita lauseita, koska kukaan apteekissa ei ollut kiinnostunut asiakaspalvelusta. Onneksi löysin omatoimisesti apteekin hyllyistä bepanthenia (pelastus!) ja appelsiinin makuisia strepsilsejä, jotka ovat oikeastaan aika hyviä vaikka normaalisti en strepsilseistä tykkääkään. :) Löysin myös nenäsumutetta, mutta se vain pahentaa oloani.

Douppaamiselle on syynsä. Pietarissa opiskeleva kaverini Outi saapui tänään Moskovaan, enkä siis enää ehdi sairastaa asuntolassa.

Outi ja Propagandan suklaakakku.

Oltiin molemmat hieman väsyneitä, Outi yöjunan ja minä flunssan takia. Keskityimme siis olennaiseen eli syömiseen. Niistämiseltäni en kuitenkaan liiemmin ehtinyt ehkä jaksanut kuvailla, ja otin kameran esiin vasta viimeisessä paikassa.

Aamupalan söimme luksuskauppakeskus GUM:in Stolovajassa eli ruokalassa. Neuvostohenkinen paikka on aika edullinen. Otin hedelmäsalaatin, pienen kaalipiirakan ja kahvin ja maksoin niistä 135 ruplaa eli 3,30 euroa.

Sitten vähän kävelimme ympäriinsä ja himoitsimme blinejä. Pakkohan meidän oli lopulta mennä tyydyttämään himomme. Päädyimme taas GUM:iin, jonka yläkerrasta löytyi mainio blinipaikka. Sieni-juustoblini maksoi noin 2,80 euroa ja mikä parasta, letut paistettiin nenämme edessä.

Lounaan jälkeen aloimme himoita jotakin makeaa ja suklaista ja harhailimme Propagandaan. Olen käynyt paikassa lähinnä bilettämässä, mutta päivällä se on viihtyisä ravintola.

Mun suklaakakku. 160 ruplaa eli 4 euroa. 

Propagandassa joimme myös lasilliset punkkua, koska ajattelin, että se parantaisi oloa. Kävi päinvastoin, niistämisen tarve tuplaantui. Hyvä puoli oli se, että huulet värjäytyivät ja nyt ne mätsäävät paremmin mun nenän värin kanssa.

Flunssani takia olin siis maailman huonoin opas ja raahauduin vain Outin peesissä kaikkialle. Jatkan troppailua ja toivottavasti huomenna olen vähän energisempi.

Propaganda. Päivällä ravintola, yöllä klubi. Illalla pöydät otetaan pois ja
niiden tilalla on tanssilattia.

Sain muuten tänään haukut asuntolan vuodevaatevastaavalta. Kello 11 aikaan aamupäivällä asuntolassamme tuli palohälytys. Ihmettelin, mikä ääni se kova ulina oikein on ja harhailin käytävillä tutkailemassa tilannetta. Näin yhden tutun pojan ja hän kertoi, että kyseessä on paloharjoitus. Opiskelijat painelivat takit päällä kadulle. Päätin olla välittämättä asiasta ja lähdin vaihtamaan vuodevaatteita, koska tänään oli vaihtopäivä. (Asuntolassa saa vaihtaa petivaatteet kahden viikon välein.)

Matkalla vuodevaatehuoneeseen törmäsin ensin portaissa vanhahkoon mieheen. Hän tivasi, enkö ollut kuullut hälytystä. Sanoin kuulleeni. Mies oli selvästi ärtynyt ja kysyi, miksi en ollut lähtenyt ulos. Sanoin, että kyseessähän on vain harjoitus. Mies puhisi jotakin ja jatkoi tyytymättömänä matkaansa.

Vuodevaatevastaava, reilu 50-vuotias nainen, ei päästänyt mua yhtä helpolla. Hän ripitti oikein olan takaa tyhmää käytöstäni. "Kun tulee palohälytys, otat dokumentit (passin jne) ja takin ja lähdet ulos. Et voi jäädä sisälle odottelemaan. Tässä olisi voinut käydä todella huonosti."

Yritin selitellä, että sehän oli vain harjoitus. Ei auttanut. Jouduin nöyrtymään ja pyytelin anteeksi tyhmyyttäni. :) Nainen vain kuittasi:  "Olen ankara, mutta tämä on vakava asia."